Sisältöön »
Alue
 

Tarasten yritysalue

Kiertotalous avaa uusia mahdollisuuksia liiketoimintaan

Kiertotalouden merkitys liiketoiminalle kasvaa jatkuvasti, ei pelkästään materiaalien tehokkaassa käytössä ja sivuvirtojen kierrättämisessä vaan myös yritysten toiminta- ja palvelumalleissa. Kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa; eri toimijoiden väliset ekosysteemit luovat mahdollisuuden synergiahyötyjen tuomiin merkittäviin toiminnallisiin ja taloudellisiin etuihin.

Yritysalueen jätehuolto

Yhdyskuntarakenteet kasvukeskuksissa tiivistyvät tuoden omat haasteensa jätehuollolle, jätettä syntyy Pirkanmaan kasvualueella entistä enemmän ja tarvitaan alue- ja palvelukokonaisuuksia joilla materiaalien vastaanotto, välivarastointi ja käsittely voidaan hoitaa turvallisesti, tehokkaasti ja vastuullisesti.

Tarasten Kiertotalousalue vastaa tähän tarpeeseen mahdollistamalla eri materiaalien vastaanoton, varastoinnin ja käsittelyn alueellaan laitosmaisesti tai kenttätoimintona. Alueen katujen, tonttien ja suojarakenteiden rakentamisessa hyödynnetään merkittävä määrä kiertotalousmateriaaleja, samoin alueella hyödynnetään materiaalipankkimallia jo esirakentamisesta lähtien. Alue on profiloitunut raskaan ympäristölupaprosessin ja YVA:n vaativiin toimintoihin alueen Tampereen puoleiselle alueelle sijoittuneiden toimintojen myötä.

Loistava sijainti Pirkanmaan kasvukeskuksessa

Alueen ideaalinen sijainti ja hyvä saavutettavuus mahdollistaa tehokkaan ja toimivan logistiikan. Logistiikan toimijoita ajatellen alueella on osoitettu tontti raskaan liikenteen huoltoa-asemalle, palveluille sekä pysäköinnille.

Tarasten Kiertotalousalueelle tulee sijoittumaan yrityksiä joidenka liiketoiminta sopii kokonaissynergian näkökulmasta alueelle. Alueelta on mahdollista joko vuokrata tai ostaa omiin toimintoihin soveltuva tontti.

Ota yhteyttä

 
Alue
 

Tontit

Tontteja teollisuuteen, kierrätystoimintaan ja liiketiloihin

Tarasten Kiertotalousalueen keskeinen sijainti ja liikenneyhteydet Pirkanmaan kasvualueella ovat ensiluokkaiset. Suuri 155 ha alue sijaitsee molemmin puolin vilkkaasti liikennöityä ysitietä.

 

Tonttitiedustelu

Olen kiinnostunut tonteista ja haluan että minuun otetaan yhteyttä.

 

Yhteystiedot





Mistä tonteista olet kiinnostunut

Valitse yksi tai useampi *
 
 
 

Muuta


Jätä tämä tyhjäksi


 
 
 
x